Keihäänkärjen löysin ja hävitin...

JK and AK telling the story of my life :)

... and great songs  for the upcoming field season too :)

Ein Märchen aus alten Zeiten...

Upcoming battlefield archaeology project.

A few years back I got hold of two unpublished
hand written diaries (with photos) from a member of the Finnish "Lotta Svärd" organisation. The very well written diaries give a very vivid account of the life and situation of the German and Finnish soldiers, the fighting and of the whole cultural complexity of war in Finnish Lapland during one month in 1944. The diary would be worth publicizing in its own right.

I have decided to go further and try to relocate the site, the German camp and the associated Lotta Svärd canteen in Kutsa (east of Salla) in Russia were the described events occurred. I am also planning an excavation of the site to "illustrate the diary" and a documentary movie "The road to Kutsa and back". Anyone interested in the project please contact me.

Very important thread if you are into battlefield archaeology

Check this link out and join the discussion on this excellent forum!


http://www.warrelics.eu/forum/battlefield-archaeology/what-is-relic-digging-and-why-we-do-it-180711/


Also check this one out! Battlefield archaeology and the work to save these sites for future generations is just starting. This short clip adresses some of the fundamental questions!

Busybusybusy and in a good mood

Today Matti Klinge tomorrow Charlotta Wolff and writing and writing and writing, sounds stressful but no it isn´t. I´m enjoying everything full time. Still... so many projects so little time. Another good thing is that I realized that my studies are almost over (at least for the moment) the fact is that I´m enjoying the atmosphere of the university so much that I´m sure I will continue my studies after 2013. I have a few very good topics and ideas about what these studies could be but more about that later. Archaeology and history is what I live and breathe at the moment and in the future :). Here´s a nice BBC documentary check it out if you haven´t seen it already (it´s from 2004). The BBC sure knows how to make good and catchy documentaries!

Friday on the archaeologists mind

After a rather hectic week of studies and writing it´s weekend again. Today the Finnish newspapers have been talking a lot about the recent 17th and 18th century excavations in the center of Helsinki. glazed red earthen ware found in the excavations there in 2005-2007. As I will be presenting the disposition for my article now on the upcoming Tuesday at the university it´s nice to hear the news about the recent finds :)
Below some pictures from the excavations (copyright Ilta-Sanomat magazine).

Riksantikvarieämbetet on Youtube

Very good links to excavations and work by RA via this. Enjoy!

Back to studies

My fathers birthday was a blast but now it´s back to the books and writing the articles one about the stone age anthropomorphic clay figurine from Vantaa and another one about the excavations at Herttoniemi manor. I´m trying to incorporate cultural history in the latter one, something about the archaeology food and glaced red earthenware of the mid 18th century based on the excavation finds from 2005-2007. Anyone with hints regarding to good litterature about this topic? :)

Picture of Herttoniemi Manor in which a ceramic factory was situated in the mid to late 18th century. The refuse was dumped on the backyard (this side) and proved to be a real treasure trove during the excavations.

Excavations at the leprosy hospital at Korpholmen in 2012

Interesting realistic documentation of the excavations of the leprosy hospital at Korpholmen in 2012 (more links on Youtube). Very small scale work but very important in it´s own right!  Below is a link to the excavation reports etc (in swedish).

http://kronobyhembygd.jimdo.com/korpholmens-hospital/

Studying, writing and cooking

It´s been an almost perfect day for studies and writing. I think the clue is to get to bed early and here especially my decision to quit Facebook has helped me a lot. Now it´s time for some weekend extravaganza including serious cooking at my fathers birthday party and after that just relaxing in good company. Have a nice weekend everyone and don´t forget to read a book or an article or two ;)

What we should learn from history

Never think of history as "the past"
Read more books and always remain curious.
History is were you are.

Alf-Gunnar Kranck excavation photos found

Got a telephone call yesterday from Gunilla Kranck the widow of the very active amateur archaeologist and photographer Alf-Gunnar Kranck. She told me that she had found a huge pile of photos that Alf-Gunnar took while participating in different excavations from 1987 until his death in the early 90´s.

This is extremely good news because very few pictures exist of the early amateur archaeologists at work in southern Finland and Vasa (western Finland) from those years. I will visit Gunilla and start sorting out the pictures beginning on the first of march.

Alf-Gunnar (seated in the middle) on his beloved Jurmo in 1982 in progress of raising the midsummer pole 

(picture by Timo Salonen).

"I arkeologens fotspår"

This is a short preliminary clip from the intro to my upcoming book about "Jan Fast archaeology" from the happy 80´s and back to the future :

"Arkeologi är mer än utgrävningar. För mig är arkeologi är synonymt med känslan av att vara nyförälskad, gång på gång. Sigmund Freud beskrev förälskelse som en form av sinnesstörning (“man är galen när man är förälskad”). Kanske han hade rätt också gällande ”arkeologien, den onyttigaste af alla wetenskaper”.

Att jobba i fält  är många gånger äventyrsfullt och spännande. Resultatet av de flesta mer vetenskapliga  expeditionerna arkiveras på Museiverket i Helsingfors i form av fynd och utgrävningsrapporter med tillhörande bild och kartbilagor.

Grävningsfynden rengörs, räknas, vägs, konserveras, katalogiseras och sorteras omsorgsfullt in i tiotusentals kantiga arkivlådor och många försvinner på nytt i arkivens oändliga hyllor. Istället för tung jord täcks de nu av fint arkivdamm.

Utgrävningsrapporterna är för det mesta torr och tråkig läsning. Detta är som sig skall. Dessa detaljerade beskrivningar om utgrävningarna är ju i första hand konsisa sakliga dokument som tjänar forskningen och skyddet av de ömtåliga fornlämningarna i fält. I utgrävningsrapporterna talas det sällan om hur det var på riktigt på utgrävningarna, ej heller om hur fynden såg dagsljuset eller i hur de i några fall tappades bort.

Oftast nämns inte heller andra personer än utgrävningsledare och eventuella viceutgrävningsledare eller assistenter vid namn. Eftersom en stor del av utgrävningarna görs utanför de ledande arkeologernas barndomsskogar och -stigar är de lokala amatörarkeologerna och -historikerna ofta mycket viktiga för fältarkeologerna. Många av dessa lokala förmågor är förutom skickliga guider och sakkännare, även fantastiska personligheter. I detta verk har jag velat berätta även om några av dem.

I likhet med alla minnen är även dessa minnesbilder högst personliga. Olika personer bär ofta på olika minnesbilder av samma episod. Denhär skriften innehåller berättelser från min barndom och från några av de utgrävningar och personer jag jobbat med mellan åren 1982 och 2009.  Du är inbjuden att delta."

Happy reading in the E-train

This morning I spent an hour or so strolling through all the beautiful issues of  Fennoscandia Archaeologica, Finskt Museum, Suomen Museo, Muinaistutkija and a few more which were given away for free at the annual meeting of the Finnish archaeologists yesterday. I even stacked a few of them in my EAA (European Association of Archaeologists) bag to read in the local train to Helsinki and felt deservedly (at least I think so) different from my fellow passengers staring into their mobile phones and pads.

Some of the articles were difficult, some were impossible to grasp but as is always the case with books, one can find the ones that really make a difference and so did I this morning with an article about excavating the immediate surroundings of prehistoric rock paintings in Finland. Gave me the thrill and the chills again :) I LOVE ARCHAEOLOGY <3

The Valkeisaari rock painting

Read this!

Antti Lahelma, Excavating art: A "ritual deposit" associated with the rock painting of Valkeisaari , eastern Finland.
Fennoscandia Archaeologica XIII (Helsinki 2006)

Varför arkeologi?

Great short clip (in Swedish) by a Swedish archaeologist I found a few days ago on Youtube! And yes I love "Gropkeramik" ;)

Focus on amateur archaeology

One more great day at the National Museum of Finland with many great discussions with colleagues and friends. The day ended with a meeting where amateur archaeologists met Päivi Maaranen from the National Board of Antiquities to discuss the changing role of amateur archaeology in Finland. I think the discussion was a very positive and productive one.

Päivi told me she will make a PM of the meeting.  Amateur archaeology will continue to play an active role in field archaeology in Finland in the future, nothing could make me more happy :)

Below is a nice link on how to and especially not to become an amateur archaeologist :)

http://www.archaeologyexpert.co.uk/archaeologyasahobby.html

Day one at the National Museum of Finland

Today I attended the annual meeting of the Finnish archaeologists at the National Museum. Lot´s of familiar faces but also some new ones. The day started off with the presentation of SALAVA and even though it´s been under work for a couple of years it still remains something of a mystery. The idea of getting some common rules (or maybe guidelines?) for Finnish archaeologists working in the field is of course something worth supporting. But I felt that the task of doing this may be a lot harder than previously thought or at least the goals must be set a couple of years forward.

After a nice light lunch with colleagues Simo Vanhatalo and Esa Suominen it was finally time for the presentation of excavation results from the 2012 field season. I was especially happy about three presentations.

Jenni Lucenius from Ålands museibyrå spoke about the recent archaeological field work at the Västra Jansmyra site in the Åland islands and the interesting situation which has arisen with new laws giving landowners a possibility argue that prehistoric remains found by archaeologists on their land are not archaeological sites!!! Here´s a link to an article about the dispute that goes to court later this spring:

Excavations in progress at Västra Jansmyra

http://www.nyan.aland.fi/ledaren/?news_id=58655

The pace built up with Sami Viljamaa and his survey work in northernmost Finland. Sami is  very experienced in moving in the northern wilderness and told us about his search for new archaeological remains which made him travel about 500+ kilometers on foot in 3 weeks, with a 30-40 kg backpack (he was dropped into the wilderness by helicopter!). 99 new sites were added to the map as aresearch of his amazing work :). Here´s a link:

Some stoneage finds from Sami´s survey in Northern Finland.

http://www.luontoon.fi/ajankohtaista/uutiset/Sivut/Lapinkasivarrestaloytyivanhanuolenkarki.aspx

Petri Halinen from the university of Helsinki spoke of the archaeological excavations at Brunaberget in Vantaa S. Finland. The site is a mesolithic dwelling site found in 1994 by my good friend amateur archaeologists Markus Jauhiainen and inspected by me and him one beautiful summers day that same year while we were excavating in Jokiniemi nearby. It was especially nice to hear that the site has yielded many finds and that it had been used for educational purposes by the University of Helsinki :).

Pic from the excavations at Brunaberget in 2011 (by courtesy of Vantaan Sanomat)

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/56954-opiskelijat-kaivautuvat-vantaan-historiaan

After an interesting day the archaeologists headed for a couple of beers at Irish pub Molly Malone´s . Great tradition which I didn´t attend this year thus avoiding the also traditional hangover of day two of the presentations ;).

Very nice battlefield archaeology series

Battlefield and conflict archaeology are huge interests of mine :). Wishing you all a happy weekend with this one!

Monday on my mind

Just realized that it´s time for the annual meeting of Finnish archaeologists next week. The red hot topic is the SALAVA (Suomen Arkeologian LAatu VAatimukset) which should define the rules for private archaeological enterprises in Finland.

The change is significant (at least on paper). Until now in Finland the National Board of Antiquities has been the sole conductor of archaeological excavations in Finland. Now individual archaeologists are allowed to start their own businesses, conducting general fieldwork and excavations although still under supervision of the NBA. I sincerely hope that this will work and create more work opportunities for  for experienced archaeologists in Finland.

Stay tuned..

Rethinking archaeology

A few years back I was confronted with the feeling that "I have had enough", 25 years of fieldwork had taken it´s toll. The occasional and fun summer excavations with their share of publicity in the media  had turned into dark, destructive and boring "Digs".

Now finally after some mischief  My Archaeology is here again, again in my own words. Welcome once more to share my destiny and "the love for things forgotten"..

Love Jan

A few pics from the Senaatintori excavations in Helsinki

I took these two photos while visiting the excavation site in late october 2012. The conditions were harsh (rainy and very, very cold). A really well executed rescue excavation of the 18th century graveyard by the museum authorities of Helsinki. The skeletal remains were decently reburied after excavation.

Some links to more pics here:

https://www.google.fi/search?q=Senaatintorin+kaivaukset&hl=fi&tbo=u&tbm=isch&source=univ&sa=X&ei=Sb8SUbr7NYj1sgbA-IDYCg&ved=0CGAQsAQ&biw=1280&bih=709

The Science Centre Heureka the excavations in Vantaa Jokiniemi and the founding of the association of amateur archaeologists (ANGO)

Tiedekeskus Heurekan kaivaukset Vantaan Jokiniemessä ja Ango ry:n perustaminen.

Ango on minulle kuin rakas lapsi joka nyt on kasvanut aikuisikään. Onnellisen ja huolettoman lapsuuden jälkeen se itsenäistyi ja kasvoi irti perustajistaan ja seisoo tätä nykyä omilla jaloillaan voimiensa tunnossa  20 vuoden iässä. Tämän ikäisenä voi hyvin sanoa elämän olevan vielä edessä niin on laita myös Ango ry:llä jolle uskallan povata menestyksekästä tulevaisuutta  arkeologian kiehtovassa ja alati muuttuvassa maailmassa.

Angon isovanhemmat. Harrastajat ja arkeologit Uudellamaalla ennen vuotta 1992

Jo lukiolaisena 1980-luvun alussa sain ensimmäisen kosketuksen arkeologian harrastajiin. Tämä tapahtui Karjaalla, jossa osallistuin Hangon kesäyliopiston järjestämiin jokakesäisiin kaivauksiin arkeologien Anja Sarvaksen, Esa Suomisen ja Päivi Pykälä-Ahon johdolla.

Karjaan harrastajat olivat tiivis noin kymmenen hengen suomenruotsalainen ryhmä keskushahmonaan kunnallisneuvos, paikallishistorioitsija ja kirjailija Lars Nyberg. Vuonna 1987 perin Karjaan Domargårdin viikinkiaikaisen polttokalmiston kaivaukset Anja Sarvakselta ja rupesin tosissani opiskelemaan arkeologiaa pääaineenani Helsingin yliopistossa. Samoihin aikoihin osallistuin myös tutkija Simo Vanhatalon kanssa Museoviraston koekaivausryhmän kaivauksiin eri puolella Suomea ja tapasin Österbottniska fornforskningssällskapetin jäseniä ja muita harrastajia varsinkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Tiedekeskus Heurekan perustaminen vuonna 1989 merkitsi minulle suurta käännettä arkeologin uralla. Museovirasto jäi taakse ja tieteen kansantajuistaminen vei mukanaan. Olo oli kuin vastarakastuneella.

Heureka

Tiedekeskus Heurekan ensimmäinen vaihtuva näyttely oli nimeltään Ihmisen tarina. Näyttely käsitteli ihmisen evoluutiota Australopithecus Afarensiksestä nykyihmiseen ja se oli valtava menestys. Näyttelyn menestyksen ansiosta arkeologia sai tavallaan lentävän lähdön upouudessa tiedekeskuksessa.

Tiedekeskuksessa oli sinne tullessani jo suunnitteilla oma, Suomen esihistoriaa käsittelevä Rautakausi näyttely. Arkeologian opiskelijana ja  näyttelypäällikkö Jaakko Pöyhösen ehdotuksesta osallistuin Rautakausi näyttelyn suunnittelutyöhön ja toimin myöhemmin sen näyttelypäällikkönä muutaman kuukauden ajan.

Keväällä 1990 esitin tiedekeskuksen opetusjohtaja Jarkko Hautamäelle ajatuksen eräänlaisesta opetuskaivauksesta läheisellä Vantaan Jokiniemen kampakeraamisella asuinpaikalla.  Hautamäki innostui ajatuksesta välittömästi ja ennakkoilmoittautumisia kaivauksille alettiin heti kerätä jakamalla ilmoittautumislomakkeita kaivaukseen näyttelytiloissa. Kaivausten osallistujamaksu oli 120 markkaa/päivä ja se sisälsi lämpimän aterian ja kahvin kaivauspaikalle tuotuna.

Kaivauksille ilmoittautui kymmeniä ihmisiä, joten ainakin työvoimaa olisi riittävästi ja kaivaus näin ollen  mahdollista toteuttaa. Miten Museovirasto suhtautuisi kaivauksiin olikin sitten jo täysin eri asia. Hankkeen järkevyyttä epäiltiin laajalti yliopisto- ja tutkijapiireissä. Useat arkeologit tyrmäsivät  ajatuksen harrastajien  käyttämisestä kaivaustyövoimana omien kielteisten kokemustensa pohjalta. Kommenteissa irvailtiin m.m. kaivausten kohderyhmänä olevan japanilaiset turistit (kamera kaulassa) ja perheet, jotka tuskin sadepäivänä tulisivat paikalle ollenkaan.

Tutkimuslupa Museovirastolta

Ennen kuin siirryin Heurekan palvelukseen olin johtanut vain muutamia arkeologisia kaivauksia, pääosin Karjaalla läntisellä Uudellamaalla. Olin myös ollut melko laiska opiskelija enkä vielä lähelläkään humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoa.

Osin omasta aktiivisuudestani johtuen olin kuitenkin saanut johtaakseni Museoviraston koekaivauksen Vantaan Malminkartanossa syksyllä 1988. Kaivauksen valvojina toimivat tuolloin  Museoviraston arkeologit Anna-Liisa Hirviluoto ja Jussi-Pekka Taavitsainen. Olin ymmärtänyt heidän olleen tyytyväisiä suorittamaani kaivaukseen ja hyvä niin. Heistä tulisi nyt riippumaan saisinko johtaa Heurekan kaivauksia Jokiniemessä, vai tulisikoniitä ylipäätään.

Toukokuun alussa 1990 sain postia Museovirastosta. Varautuneena pahimpaan päätin avata kuoren vasta kotona kaikessa rauhassa. Helsingin rautatieasemalla jännitys kävi kuitenkin sietämättömäksi ja avasin kirjekuoren. Helpotus oli suunnaton: tutkimuslupa oli myönnetty. Luvan olivat allekirjoittaneet intendentti Jussi-Pekka Taavitsainen ja osastonjohtaja Torsten Edgren.

Täytyy myöntää että olin onnesta sekaisin sen illan. Heti seuraavana päivänä aloitin kaivausten suunnittelun, kävin kaivauspaikalla, tein pienen koekuopan ja löysin ensimmäisen saviastianpalan 6000-vuoden takaa.

Heurekan kaivauksilla Vantaan Jokiniemessä

Heurekan kaivaukset 1990 olivat yleisömenestys. Kaivauksiin osallistui parikymmentä ihmistä päivittäin, kahden viikon kaivaus sujui moitteettomasti ja aika kului kuin siivillä.Tiedekeskuksen johdon näkökulmasta medianäkyvyys oli kuitenkin kaivauksen tieteellistä antia ”isompi juttu”. Valtavan mediajulkisuuden takasikin ensimmäisenä kaivauskesänä löydetty ihmiskasvoinen ns. savi-idoli.

Museoviraston tutkijat ihailevat vastalöydettyä Jokiniemen savi-idolia (vasemmalta Jan Fast, Matti Huurre, Eve Schultz, Anna-Liisa Hirviluoto ja Mirja Miettinen). 

Kaivauksia päätettiin jatkaa kesällä 1991 ja jälleen suurehkon mediakohun saattelemana. Sinä vuonna kaivaus liittyi myös saumattomasti arkeologiaa popularisoivaan Rautakausi - näyttelyyn Heurekassa. 

Mitään ensimmäisen kaivauskesän sensaatiomaista savi-idoli löytöä vastaavaa ei kuitenkaan sinä kesänä löytynyt ja median kiinnostus kaivauksia kohtaan väheni. Heurekan johdon näkökulmasta kaivausten jatko kesällä 1992 ei näin ollen ollut enää itsestäänselvyys.

 Kaivauksen vastuullisena johtajana minun oli ajateltava muita vaihtoehtoja kaivauksen

taustavoimiksi. Yksin ja omissa nimissäni en katsonut voivani hakea tutkimuslupaa Museovirastosta.

Ango ry:n perustaminen vuonna 1992

Kahtena ensimmäisenä kaivauskesänä osallistuneista lähes sadasta arkeologian harrastajista erottui syksyllä 1991 selvä muutaman kymmenen hengen ydinryhmä,  joille arkeologia oli enemmän kuin joka kesäinen parin viikon kaivausrupeama. Päässäni syntyi syksyllä 1991  ajatus perustaa tämän ydinryhmän ympärille  harrastaja arkeologinen yhdistys, jonka nimissä kaivauksia voitaisiin jatkaa Jokiniemessä mikäli Heureka vetäytyisi hankkeesta.

Koska itselläni ei ollut minkäänlaista kokemusta yhdistyksen perustamisesta olin ajatukseni kanssa varsin yksin kunnes sopiva henkilö löytyi kaivaukseen osallistuneiden harrastajien keskuudesta. Voi täysin perustellusti sanoa, ettei asia olisi edennyt mihinkään ilman harrastaja - arkeologi  Jouko Ahtolan apua. Jouko kokosi ympärilleen tiiviin ryhmän arkeologian harrastajia ja vielä nimettömän harrastajayhdistyksen perustaminen alkoi toden teolla konkretisoitua.

Itselleni jäi tehtäväksi lähinnä informoida Museoviraston johtoa nyt meneillään olevasta mahdollisesta muutoksesta mitä tulisi Jokiniemen tuleviin kaivauksiin ja uuden yhdistyksen roolia tässä.  Museoviraston tutkijoiden, Anna-Liisa Hirviluodon, Paula Purhosen ja ennen kaikkea Jussi-Pekka Taavitsaisen suhtautuminen oli kannustavaa ja kautta linjan myönteistä.

Yli-intendentti Paula Purhosen kanssa käytiin jopa keskusteluja yhdistyksen roolista valtakunnallisena harrastaja-arkeologien yhdistyksenä, jolla olisi oma julkaisu. Ajatus jäi kuitenkin pohdiskelun tasolle ja ehkä hyvä niin. Ennen internetin aikakautta tällaisen laajalle hajaantuneen yhdistyksen menestyksekäs informointi ja toiminnan koordinointi olisi varmasti ollut ylivoimaisen työlästä.

Pitkällisten keskustelujen jälkeen Heureka suostui kuin suostuikin kaivausten järjestäjäksi myös kesällä 1992 kuitenkin ulkopuolisen rahoittajan avustuksella. Kaivauslupahakemuksessa mainittiin kuitenkin Ango ry ensimmäistä kertaa ja yhdistys pääsi esittäytymään medialle ja museoviraston tutkijoille. 

Heurekan jälkeen

Näin oli pohja luotu Ango ry:n tuleville tieteellisille seikkailuille, inventoinneille, omille kaivauksille, jälkityökursseille, työskentelylle Museoviraston konservointilaitoksessa jne.  Vaatimattomasta alusta kehittyi vuosien saatosta jäsenmäärältään vahva omilla jaloillaan seisova yhdistys, jonka merkitys arkeologian kansantajuistamisessa on ollut ja on merkittävä.

Itse pidän yhdistyksen onnistunutta verkostoitumista arkeologian alan tutkijoihin sen ehkä suurimpana saavutuksena. Tulevaisuuden haasteena on kuten useilla Suomessa toimivilla yhdistyksillä nuorten jäsenten rekrytointi. Mielestäni Angon verkostoituminen koulu- ja opetusmaailmaan olisikin ensisijaisen tärkeää tulevaisuudessa. Toivotan yhdistykselle onnea ja menestystä sen arvokkaassa työssä arkeologian parissa.

Jan Fast on johtanut kaivauksia ja inventointeja harrastajien kanssa lähes joka kesä vuodesta 1986. Hän on myös rakentanut arkeologisia näyttelyitä Tiedekeskus Heurekaan, Tampereen Vapriikkiin sekä Tammisaaren ja Karjaan museoihin.

Jan Fast on toiminut Museoviraston määräaikaisena tutkijana. Tiedekeskus Heurekan pääoppaana, näyttelypäällikkönä ja näyttelysuunnittelijana, Tampereen Museoiden tutkijana. Karjaan kaupungin kulttuurisihteerinä.sekä Herttoniemen kartanon intendenttinä. Tällä hetkellä hän jatko-opiskelee Helsingin yliopistossa.

Archaeological fieldwork

This one is great, wishing you all a great wednesday and a great upcoming field season  :)

Great quote

"It is the archaeologist´s sadness to have to study people through material remains, chipped flint, burnt clay, but it would be the ethnographer´s madness to try to comprehend the complexity of culture through one kind of expression."

Henry Glassie, Passing the Time in Ballymenone

The story of "Lill-Ingåla" (in Finnish) to be continued

Lill-Ingåla, varhainen kivikautinen asuinpaikka Espoon Viherlaaksossa

Jan Fast

Unohdettu asuinpaikka

Kapea polku erkanee soratien varresta, alussa se on hyvin huomaamaton mutta pienen nousun jälkeen se laajenee polkujen verkostoksi joka halkoo kaunista männikköä entisen hiekkakuopan laidalla. Polku päättyy Kauniaistentielle, jossa joutuu loikkaamaan ojan yli. Metsässä lojuu romua siellä täällä, tyhjiä pulloja ja muuta roskaa, mutta se tuoksuu metsältä. Joskus talvisin hiihdämme saman metsikön poikki matkalla isovanhempieni luokse.

Ylläkirjatut ensimmäiset muistikuvani Lill-Ingålasta palautuvat lapsuuteni aikaan

1970-luvun alkuvuosille. Isoisälläni oli tapana hakea hiekoitushiekkaa polun laidassa sijaitsevasta pienestä omasta hiekkamontusta, jonka aurinko paljasti ensimmäisenä joka kevät. Hiekka oli hienoa, keltaista hiekkarantahiekkaa eikä se soveltunut kovin hyvin hiekoitukseen.

Vuosia myöhemmin opiskellessani arkeologiaa Helsingin Yliopistossa tapanani oli usein, luentojen jälkeen, käväistä Museoviraston arkistossa tutkimassa vanhoja arkeologisia kaivaus- ja inventointikertomuksia. Koska asuin Espoon Viherlaaksossa päätin etsiä käsiini lähimmän esihistoriallisen muinaisjäännöksen. Hämmästykseni oli suuri, lähin tunnettu kivikautinen asuinpaikka sijaitsi vain kivenheiton päässä isovanhempieni talosta.

Paikan oli löytänyt arkeologi Matti Huurre samana kesänä jolloin synnyin (1962). Paikan nimeksi Huurre oli antanut Lill-Ingåla. Soitin löydöstä innostuneena isoäidilleni ja kerroin hänelle asiasta. Isoäitini muisti hämärästi jonkun miehen käyneen heillä kertomassa, että hiekkakuopan laidassa näkyi ”kulttuurimaata”. Sana ”kulttuurimaa” oli huvittanut isoäitiäni suuresti. Miten muka hiekassa voi olla kulttuuria? Isoisäni oli tapahtumasta innostuneena kerännyt pellolltaan mielenkiintoisen muotoisia kiviä ämpärikaupalla, mutta myöhemmin (ilmeisesti isoäitini käskystä) kumonnut ”kivikautiset esineensä” salaojaan.

Arkeologiset kaivaukset

Vasta vuonna 2006 tutkittuani kymmeniä erilaisia muinaisjäännöksiä ympäri Suomen yli kahden vuosikymmenen ajan, päätin tarttua toimeen. Lapsuuteni kivikautinen asuinpaikka oli vieläkin tutkimatta.

Matti Huurteen kvartsi-iskoksista koostuvat löydöt vuodelta 1962 olivat tietenkin varsin vaatimattomat. Tiedossa oli, jo ennen kaivausta, sekin tosiseikka että hiekanotto oli tuhonnut asuinpaikan lähes kokonaan. Tästä huolimatta sormeni syyhysivät. Tämä paikka oli osa lapsuuttani ja isovanhempieni ja isäni elämää. Olimmehan kaikki autuaan tietämättöminä kävelleet ja hiihtäneet paikan yli lukemattomia kertoja, nyt olisi aika kurkistaa turpeen alle.

Arkeologian harrastajat Ango ry:n sekä Espoon kaupunginmuseon lähdettyä hankkeeseen mukaan ja Museoviraston myönnettyä kaivausluvan kaivamaan päästiin heinäkuussa 2006.

Kaivausta jatkettiin vielä kesällä 2007 ja yhteensä asuinpaikkaa tutkittiin kauniissa kesäsäässä  reilun kahden viikon ajan.

Löydöt

Ensimmäiset löydöt näkivät päivänvalon noin tunnin kaivamisen jälkeen ja iltapäivään mennessä asuinpaikan parhaiten säilynyt osa onnistuttiin paikantamaan metsärinteessä heikosti erottuvalle, etelään viettävälle tasanteelle, aivan entisen hiekkakuopan reunaan. Maaperä tällä kohtaa rinnettä koostui lähes lentohiekkamaisesta hienosta hiekasta. Asuinpaikka oli tuhansia vuosia sitten sijainnut etelään loivasti viettävällä hiekkarannalla ja muinaisrannan rantatörmä erottui vieläkin selvästi maastossa. Runsaslöytöisin paikka sijaitsi  kohdalla jossa lapsuuteni metsäpolku oli kulkenut ja jonka laidasta isoisäni haki hiekoitushiekkaa.

Seuraavina kaivauspäivinä keskityttiin esinelöytöjen tarkkaan talteenottoon. Kaikki kaivettu hiekka seulotiin hienosilmäisen 4 mm seulan läpi ja löydöt nypittiin talteen yksi kerrallaan. Enin osa löydöistä koostui sadoista teräväsärmäisistä valkoisista kvartsikiven kappaleista. Kivenpalaset eli ns. iskokset ovat jätettä, jota syntyi kun kivikauden ihmiset iskemällä valmistivat esineitä kuten nuolenkärkiä tästä kovasta ja helposti lohkeavasta kivilajista.

Toiseksi eniten kaivauksissa löytyi palaneiden luiden kappaleita. Luut ovat enimmäkseen hylkeenluita, mutta joukossa oli kuten yleensä  myös joitakin kalan ja linnun luita. Luut olivat säilyneet jouduttuaan nuotioon mikä oli muuttanut luiden kemiallista koostumusta. Hylje oli varhaisen kivikauden tärkeimpiä saaliseläimiä. Lill-Ingålan kivikautisen asuinpaikan sijainti, aivan muinaisen avomeren laidalla tuki muutenkin käsitystä, että kyseessä oli hylkeenpyytäjien leiripaikka.                   

                                                                                      

Ehjiä kiviesineitä löytyi kaivauksissa melko vähän, mikä on luonnollista asuinpaikan luonnetta ajateltaessa. Ehjät esineet olivat lähteneet paikalta pyyntimiesten mukana ja asuinpaikalle jääneet esineet olivat joko rikkimenneitä tai loppuun kuluneita. Löydetyt ehjät esineet olivat pääosin nahanmuokkaukseen käytettyjä kaapimia sekä luun ja puun muokkaamiseen käytettyjä kvartsiporan teriä ja -uurtimia. Useissa terävissä iskoksissa oli käyttöjälkiä, jotka kertovat niitä käytetyn veitsinä ja puun työstössä.

Muutamat löydetyt kvartsikappaleet lienevät ns. mikroliittejä. Mikroliitit ovat pienen pieniä äärettömän teräviä kvartsinpalasia joita on lisätty väkäsiksi esimerkiksi juuri hylkeenpyynnissä käytettyihin harppuunankärkiin varhaisella kivikaudella.

Tarkat korkeusmittaukset yhdessä esinelöytöjen valmistustekniikan kanssa varmistivat Viherlaakson Lill-Ingålan asuinpaikan olevan yksi toistaiseksi vanhimmista tunnetuista asuinpaikoista Espoossa. Asuinpaikan korkeus nykyisestä merenpinnasta on n. 40 m mikä maankohoamiskäyrän mukaan ajoittaisi muinaisrannan asuinpaikan ajalle noin 7000-7500 ennen ajanlaskua. Maasto asuinpaikan pohjoispuolella on ollut tundramaista ja ilmasto jääkauden jälkeen kylmempi kuin nykyään. Asuinpaikan käyttö jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Tanskan salmien avauduttua Ancylus järven merenpinta laski nopeasti asuinpaikan edustalla ja uusia asutukselle paremmin soveltuvia maa-alueita ilmestyi kuin tyhjästä. Lill-Ingålan pyyntimiehet eivät enää palaisi tutulle leiripaikalleen.

Kulttuurimaa

Lapsuuteni Lill-Ingålan kivikautinen asuinpaikka oli heinäkuussa 2007 pääpiirteissään tutkittu, vaikka pieni osa asuinpaikan parhaiten säilynyttä osaa säästettiinkin tulevia arkeologeja varten. Asuinpaikka oli nyt ajoitettu ja sen säilynyt osa kartoitettu ja suojeltu.

Kaivausten päätyttyä jäin kerran itsekseni ihmettelemään sitä miten asuinpaikan hienossa hiekassa paikkapaikoin, tuhansien vuosien jälkeen, erottui kivikautisten ihmisten nuotiotulien ja muun toiminnan värjäämiä maakerroksia. Värjäytyneet alueet olivat ruskean ja harmaanruskean sävyisiä, pääosin hiilipitoisia laikkuja muuten kirkkaankeltaisen hiekan joukossa. Kulttuurimaa… sitä nimitystä käytti arkeologi Matti Huurre kolleegoineen aikoinaan tästä ihmistoiminnan likaiseksi värjäämästä maakerroksen osasta.  Tätä nykyä sitä sanotaan likamaaksi. Katsellessani kaivamisesta likaisia käsiäni ajattelin, että uusi sanonta varmaan olisi ollut kuvaavampi myös isoäitini mielestä.

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_kooste.aspx?KOHDE_ID=49010069

Excavations in Pitäjänmäki (Helsinki)

 A very short summary (in finnish) about the excavations of the somb ceramic dwelling site in Pitäjänmäki.

http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/leikkipuisto_nuoli.html

Back from a lecture by professor emeritus Matti Klinge

One more interesting lecture by professor emeritus Matti Klinge today. Much on and about the role of Constantinople in continuing of the Roman empire in medieval Europe. I have to say that I admire prof Klinge in that he still keeps lecturing at the university despite his age (he was born 1936) and many other activities. Got a book from him today called "Antikens Undergång, en essä om historieskrivningen som i själva verket speglar sin egen samtid" (written in 1985 by Hans Furuhagen). Think I´m going to write a short essay about the book next week.

                                         Matti Klinge in 2008

Planning the next excavation season

It´s the time of year when I start to long for spring and summer and the scents of pine forest and wet sandy soil. Maybe only archaeologists know what I´m talking about :).

My early plans for 2013 include;
- Looking for new undisturbed stone age dwelling sites in Sipoo and Raseborg (S and W Finland)
- Archaeological fieldwork with students from Ekenäs gymnasium.
- Maybe a small scale rescue excavation with amateurs in ANGO in may :).

Some nice Danish archaeological finds from 2012

Most prosperous countries have legislation for what kinds of archaeological finds a citizen has to hand in to the authorities. In denmark, still using am medieval term, such finds are termed danefae or "property of the dead". Here´s Danish TV4´s list of the top 10 of such finds in 2012 (mostly recovered and handed over by detectorists!
(Read more in Martin Rundqvists blog)

http://scienceblogs.com/aardvarchaeology/2013/01/18/best-danefae-of-2012/

The Telegrafberget excavation

A short excavation report from the emergency excavation of the Telegrafberget stone age dwelling site in Raseborg SW Finland.  The site was very badly damaged but at least we managed to get it dated by shoreline displacement chronology and pottery to ca 4300 BC (cal.).

http://www.ekenas.fi/museum/EKENSSNAPPERTUNATELEGRAFBERGETrapp2000.pdf

Amateur archaeology in Finland

Links to a few Finnish amateur archaeologist web sites :). I have mostly worked with members of ANGO but  hopefully I will have a chance to connect with other societies too in the future.

http://www.arkeoango.net/

http://www.sarsary.net/

http://users.jyu.fi/~arjuvi/keskisuomenmuinaistutkijat/

http://www.phtutkimusseura.fi

http://arkeoinfo.net/index.php

http://www.mikkeli-seura.fi/MikkeliSeura.htm

Social archaeology

Just finished reading a fantastic book by A. Yentsch: A Chesapeake family and Their Slaves. Great research and a great inspiration for my upcoming article about the results of the excavation at Herttoniemi manor. Now some sorting of stone age finds fom last spring and then some digging in the form of snow work. Have a great weekend everybody!

Below is a link to the excavations of Annapolis the result of which are accounted for in the book by A. Yentsch.

http://www.aia.umd.edu/calvert.html