The Science Centre Heureka the excavations in Vantaa Jokiniemi and the founding of the association of amateur archaeologists (ANGO)

Tiedekeskus Heurekan kaivaukset Vantaan Jokiniemessä ja Ango ry:n perustaminen.

Ango on minulle kuin rakas lapsi joka nyt on kasvanut aikuisikään. Onnellisen ja huolettoman lapsuuden jälkeen se itsenäistyi ja kasvoi irti perustajistaan ja seisoo tätä nykyä omilla jaloillaan voimiensa tunnossa  20 vuoden iässä. Tämän ikäisenä voi hyvin sanoa elämän olevan vielä edessä niin on laita myös Ango ry:llä jolle uskallan povata menestyksekästä tulevaisuutta  arkeologian kiehtovassa ja alati muuttuvassa maailmassa.

Angon isovanhemmat. Harrastajat ja arkeologit Uudellamaalla ennen vuotta 1992

Jo lukiolaisena 1980-luvun alussa sain ensimmäisen kosketuksen arkeologian harrastajiin. Tämä tapahtui Karjaalla, jossa osallistuin Hangon kesäyliopiston järjestämiin jokakesäisiin kaivauksiin arkeologien Anja Sarvaksen, Esa Suomisen ja Päivi Pykälä-Ahon johdolla.

Karjaan harrastajat olivat tiivis noin kymmenen hengen suomenruotsalainen ryhmä keskushahmonaan kunnallisneuvos, paikallishistorioitsija ja kirjailija Lars Nyberg. Vuonna 1987 perin Karjaan Domargårdin viikinkiaikaisen polttokalmiston kaivaukset Anja Sarvakselta ja rupesin tosissani opiskelemaan arkeologiaa pääaineenani Helsingin yliopistossa. Samoihin aikoihin osallistuin myös tutkija Simo Vanhatalon kanssa Museoviraston koekaivausryhmän kaivauksiin eri puolella Suomea ja tapasin Österbottniska fornforskningssällskapetin jäseniä ja muita harrastajia varsinkin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Tiedekeskus Heurekan perustaminen vuonna 1989 merkitsi minulle suurta käännettä arkeologin uralla. Museovirasto jäi taakse ja tieteen kansantajuistaminen vei mukanaan. Olo oli kuin vastarakastuneella.

Heureka

Tiedekeskus Heurekan ensimmäinen vaihtuva näyttely oli nimeltään Ihmisen tarina. Näyttely käsitteli ihmisen evoluutiota Australopithecus Afarensiksestä nykyihmiseen ja se oli valtava menestys. Näyttelyn menestyksen ansiosta arkeologia sai tavallaan lentävän lähdön upouudessa tiedekeskuksessa.

Tiedekeskuksessa oli sinne tullessani jo suunnitteilla oma, Suomen esihistoriaa käsittelevä Rautakausi näyttely. Arkeologian opiskelijana ja  näyttelypäällikkö Jaakko Pöyhösen ehdotuksesta osallistuin Rautakausi näyttelyn suunnittelutyöhön ja toimin myöhemmin sen näyttelypäällikkönä muutaman kuukauden ajan.

Keväällä 1990 esitin tiedekeskuksen opetusjohtaja Jarkko Hautamäelle ajatuksen eräänlaisesta opetuskaivauksesta läheisellä Vantaan Jokiniemen kampakeraamisella asuinpaikalla.  Hautamäki innostui ajatuksesta välittömästi ja ennakkoilmoittautumisia kaivauksille alettiin heti kerätä jakamalla ilmoittautumislomakkeita kaivaukseen näyttelytiloissa. Kaivausten osallistujamaksu oli 120 markkaa/päivä ja se sisälsi lämpimän aterian ja kahvin kaivauspaikalle tuotuna.

Kaivauksille ilmoittautui kymmeniä ihmisiä, joten ainakin työvoimaa olisi riittävästi ja kaivaus näin ollen  mahdollista toteuttaa. Miten Museovirasto suhtautuisi kaivauksiin olikin sitten jo täysin eri asia. Hankkeen järkevyyttä epäiltiin laajalti yliopisto- ja tutkijapiireissä. Useat arkeologit tyrmäsivät  ajatuksen harrastajien  käyttämisestä kaivaustyövoimana omien kielteisten kokemustensa pohjalta. Kommenteissa irvailtiin m.m. kaivausten kohderyhmänä olevan japanilaiset turistit (kamera kaulassa) ja perheet, jotka tuskin sadepäivänä tulisivat paikalle ollenkaan.

Tutkimuslupa Museovirastolta

Ennen kuin siirryin Heurekan palvelukseen olin johtanut vain muutamia arkeologisia kaivauksia, pääosin Karjaalla läntisellä Uudellamaalla. Olin myös ollut melko laiska opiskelija enkä vielä lähelläkään humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoa.

Osin omasta aktiivisuudestani johtuen olin kuitenkin saanut johtaakseni Museoviraston koekaivauksen Vantaan Malminkartanossa syksyllä 1988. Kaivauksen valvojina toimivat tuolloin  Museoviraston arkeologit Anna-Liisa Hirviluoto ja Jussi-Pekka Taavitsainen. Olin ymmärtänyt heidän olleen tyytyväisiä suorittamaani kaivaukseen ja hyvä niin. Heistä tulisi nyt riippumaan saisinko johtaa Heurekan kaivauksia Jokiniemessä, vai tulisikoniitä ylipäätään.

Toukokuun alussa 1990 sain postia Museovirastosta. Varautuneena pahimpaan päätin avata kuoren vasta kotona kaikessa rauhassa. Helsingin rautatieasemalla jännitys kävi kuitenkin sietämättömäksi ja avasin kirjekuoren. Helpotus oli suunnaton: tutkimuslupa oli myönnetty. Luvan olivat allekirjoittaneet intendentti Jussi-Pekka Taavitsainen ja osastonjohtaja Torsten Edgren.

Täytyy myöntää että olin onnesta sekaisin sen illan. Heti seuraavana päivänä aloitin kaivausten suunnittelun, kävin kaivauspaikalla, tein pienen koekuopan ja löysin ensimmäisen saviastianpalan 6000-vuoden takaa.

Heurekan kaivauksilla Vantaan Jokiniemessä

Heurekan kaivaukset 1990 olivat yleisömenestys. Kaivauksiin osallistui parikymmentä ihmistä päivittäin, kahden viikon kaivaus sujui moitteettomasti ja aika kului kuin siivillä.Tiedekeskuksen johdon näkökulmasta medianäkyvyys oli kuitenkin kaivauksen tieteellistä antia ”isompi juttu”. Valtavan mediajulkisuuden takasikin ensimmäisenä kaivauskesänä löydetty ihmiskasvoinen ns. savi-idoli.

Museoviraston tutkijat ihailevat vastalöydettyä Jokiniemen savi-idolia (vasemmalta Jan Fast, Matti Huurre, Eve Schultz, Anna-Liisa Hirviluoto ja Mirja Miettinen). 

Kaivauksia päätettiin jatkaa kesällä 1991 ja jälleen suurehkon mediakohun saattelemana. Sinä vuonna kaivaus liittyi myös saumattomasti arkeologiaa popularisoivaan Rautakausi - näyttelyyn Heurekassa. 

Mitään ensimmäisen kaivauskesän sensaatiomaista savi-idoli löytöä vastaavaa ei kuitenkaan sinä kesänä löytynyt ja median kiinnostus kaivauksia kohtaan väheni. Heurekan johdon näkökulmasta kaivausten jatko kesällä 1992 ei näin ollen ollut enää itsestäänselvyys.

 Kaivauksen vastuullisena johtajana minun oli ajateltava muita vaihtoehtoja kaivauksen

taustavoimiksi. Yksin ja omissa nimissäni en katsonut voivani hakea tutkimuslupaa Museovirastosta.

Ango ry:n perustaminen vuonna 1992

Kahtena ensimmäisenä kaivauskesänä osallistuneista lähes sadasta arkeologian harrastajista erottui syksyllä 1991 selvä muutaman kymmenen hengen ydinryhmä,  joille arkeologia oli enemmän kuin joka kesäinen parin viikon kaivausrupeama. Päässäni syntyi syksyllä 1991  ajatus perustaa tämän ydinryhmän ympärille  harrastaja arkeologinen yhdistys, jonka nimissä kaivauksia voitaisiin jatkaa Jokiniemessä mikäli Heureka vetäytyisi hankkeesta.

Koska itselläni ei ollut minkäänlaista kokemusta yhdistyksen perustamisesta olin ajatukseni kanssa varsin yksin kunnes sopiva henkilö löytyi kaivaukseen osallistuneiden harrastajien keskuudesta. Voi täysin perustellusti sanoa, ettei asia olisi edennyt mihinkään ilman harrastaja - arkeologi  Jouko Ahtolan apua. Jouko kokosi ympärilleen tiiviin ryhmän arkeologian harrastajia ja vielä nimettömän harrastajayhdistyksen perustaminen alkoi toden teolla konkretisoitua.

Itselleni jäi tehtäväksi lähinnä informoida Museoviraston johtoa nyt meneillään olevasta mahdollisesta muutoksesta mitä tulisi Jokiniemen tuleviin kaivauksiin ja uuden yhdistyksen roolia tässä.  Museoviraston tutkijoiden, Anna-Liisa Hirviluodon, Paula Purhosen ja ennen kaikkea Jussi-Pekka Taavitsaisen suhtautuminen oli kannustavaa ja kautta linjan myönteistä.

Yli-intendentti Paula Purhosen kanssa käytiin jopa keskusteluja yhdistyksen roolista valtakunnallisena harrastaja-arkeologien yhdistyksenä, jolla olisi oma julkaisu. Ajatus jäi kuitenkin pohdiskelun tasolle ja ehkä hyvä niin. Ennen internetin aikakautta tällaisen laajalle hajaantuneen yhdistyksen menestyksekäs informointi ja toiminnan koordinointi olisi varmasti ollut ylivoimaisen työlästä.

Pitkällisten keskustelujen jälkeen Heureka suostui kuin suostuikin kaivausten järjestäjäksi myös kesällä 1992 kuitenkin ulkopuolisen rahoittajan avustuksella. Kaivauslupahakemuksessa mainittiin kuitenkin Ango ry ensimmäistä kertaa ja yhdistys pääsi esittäytymään medialle ja museoviraston tutkijoille. 

Heurekan jälkeen

Näin oli pohja luotu Ango ry:n tuleville tieteellisille seikkailuille, inventoinneille, omille kaivauksille, jälkityökursseille, työskentelylle Museoviraston konservointilaitoksessa jne.  Vaatimattomasta alusta kehittyi vuosien saatosta jäsenmäärältään vahva omilla jaloillaan seisova yhdistys, jonka merkitys arkeologian kansantajuistamisessa on ollut ja on merkittävä.

Itse pidän yhdistyksen onnistunutta verkostoitumista arkeologian alan tutkijoihin sen ehkä suurimpana saavutuksena. Tulevaisuuden haasteena on kuten useilla Suomessa toimivilla yhdistyksillä nuorten jäsenten rekrytointi. Mielestäni Angon verkostoituminen koulu- ja opetusmaailmaan olisikin ensisijaisen tärkeää tulevaisuudessa. Toivotan yhdistykselle onnea ja menestystä sen arvokkaassa työssä arkeologian parissa.

Jan Fast on johtanut kaivauksia ja inventointeja harrastajien kanssa lähes joka kesä vuodesta 1986. Hän on myös rakentanut arkeologisia näyttelyitä Tiedekeskus Heurekaan, Tampereen Vapriikkiin sekä Tammisaaren ja Karjaan museoihin.

Jan Fast on toiminut Museoviraston määräaikaisena tutkijana. Tiedekeskus Heurekan pääoppaana, näyttelypäällikkönä ja näyttelysuunnittelijana, Tampereen Museoiden tutkijana. Karjaan kaupungin kulttuurisihteerinä.sekä Herttoniemen kartanon intendenttinä. Tällä hetkellä hän jatko-opiskelee Helsingin yliopistossa.